Tulevaisuuden tarkastelu on tärkeää kaikilla tasoilla (tulevaisuussarjan osa 1.)

Yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon toivoisi johtavan vastuulliseen ja kestävään tulevaisuuteen. Vielä vuonna 2020 näkyvissä on muunkinlaisia vaihtoehtoja. Kaikki eivät ota ilmastonmuutosta tosissaan, maailmalla soditaan edelleen, köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Koronaviruksen kaltaiset pandemiat ovat ehkä tulleet jäädäkseen. Samalla kun maailmanlaajuinen integraatio etenee myös kansallisuusaatteet voimistuvat ja geopoliittiset asemat huojuvat. Suomessa väestö vanhenee ja ilman maahanmuuttoa Euroopan unionin pohjoisin maa putoaa kansainvälisestä kilpailusta niin taloudellisesti kuin osaamisenkin puolesta.

Vastuullisessa ja kestävässä tulevaisuudessa ollaan toivottavasti yhä kiinnostuneempia ravinnosta, terveydestä ja yleisestä hyvinvoinnista. Kulutuskäyttäytyminen muuttuu omistamisesta yhteiskäyttöön ja jakamiseen. Liikkuminen ja logistiikka suunnitellaan ja toteutetaan ympäristö edellä. Yhteisöllisyys vahvistuu niin fyysisesti, virtuaalisesti kuin myös henkisenä kokemuksena. Kansanvaltaisessa demokratiassa siirrytään edustuksellisuudesta suorempaan ja reaaliaikaisempaan osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Verkostojen joukkovoimaa hyödynnetään, heikoimmista huolehditaan, ja tasa-arvoisuus vahvistuu.

Kaupungistuminen todennäköisesti jatkuu, mutta tiiviitä ja viihtyisiä asuinalueita muodostuu myös keskittymien ulkopuolelle. Asumismuodot ovat elämäntilanteisiin mukautuvia ja ylisukupolvisia. Energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen ohjaavat rakentamista. Arvot ja asioiden merkityksellisyys sekä ihmisten vuorovaikutustaidot korostuvat. Yhteiskunnan toiminta perustuu yhä voimakkaammin tietoon ja tiedon hyödyntämiseen. Ihmisistä kerätyn datan omistavat ihmiset itse.

Tulevaisuuden tarkastelu on tärkeää kaikilla tasoilla, niin yksittäisten henkilöiden, yhteisöjen, organisaatioiden, yhteiskunnan kuin myös koko globaalin maailman näkökulmasta. Tulevaisuuteen kannattaa valmistautua esimerkiksi Digitaalinen ja ihmisläheinen kunta 2035 -kirjassa esiteltäviä tulevaisuustaitoja opettelemalla. Onneksemme ihmisten selviytymis- ja sopeutumiskyky nopeasti muuttuvan maailman ennakoimattomissa ja yllättävissä tilanteissa näyttäisi vahvistuvan. Puhutaan resilienssistä sietää vastoinkäymisiä ja jatkaa lannistumatta. Ihmiset ovat tilanteen niin vaatiessa myös hyvin kekseliäitä hyödyntämään käytettävissä olevia teknologioita ja korvaamaan perinteisiä toimintatapoja uusilla tavoilla. Tästä konkreettisena esimerkkinä on ollut vuoden 2020 koronapandemia.

Koronan vaikutuksesta yhteiskunnallisessa digitalisaatiossa harpattiin yhden kevään aikana helposti muutama vuosi eteenpäin. Myös kunnissa tehtiin digiloikkia, jotka näkyivät parhaiten opettajien ja oppilaiden etäkoulunkäynnissä sekä kunnan henkilöstön etätyöskentelyssä. Julkisella sektorilla jouduttiin miettimään asiakkaiden palvelemista ilman fyysistä kontaktia, minkä myötä riippuvuus ajasta ja paikasta on jo menettänyt merkitystään. Keskeiseksi on tullut asioinnin helppous ja sujuvuus sekä olemassa olevien tietojen hyödyntäminen asiakkaan eduksi

– – – – –

Tämä tulevaisuussarja sisältää otteita Digitaalinen ja ihmisläheinen kunta 2035 -kirjasta, johon voit tutustua maksutta täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: