Muutos on tullut jäädäkseen myös kuntiin. On tullut aika kyseenalaistaa vallitsevat lainalaisuudet ja miettiä, miten kunta voi parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa tärkeintä tehtäväänsä: kuntalaisten arjen helpottamista. Se vaatii suunnitelmia, investointeja, toteutusta ja valvontaa. Kaikkein eniten se vaatii kykyä ajatella asioita uudesta näkökulmasta.
Tänä päivänä onnistuminen edellyttää kehityksen eturintamassa olemista ja uusien mahdollisuuksien aktiivista hyödyntämistä. Muutos on opittava näkemään eteenpäin vievänä voimana, josta saa parhaan hyödyn irti silloin, kun siihen osaa ja uskaltaa tarttua kaksin käsin.
Helppoa se ei ole, etenkään tottumattomalle. Sen vuoksi on olemassa Avarasti. Ainutlaatuinen asiantuntemuksemme, joustava toimintamallimme ja helpoksi viritetty ostamisen prosessimme mahdollistavat tasokkaat ja kustannustehokkaat ratkaisut sekä mukanaolon kunta-alan uusien ideoiden ja innovaatioiden muotoilussa.
”Avarastissa rakennetaan kuntien tulevaisuutta ja edistetään kuntalaisten arjen sujumista.”
Me tuomme kunnalliseen päätöksentekoon muutosvoimaa, joka auttaa siirtämään vuoria ja uudistumaan entistä paremmin kuntalaisten arkea palvelevaksi, vetovoimaiseksi ja hyvinvoivaksi paikaksi elää ja työskennellä. Me autamme kuntia oppimaan pois vanhasta ja tulemaan mukaan luovien, uteliaiden ja oppimiskykyisten voittajien joukkoon.
Avarastin vahvuudet
Erikoistunut asiantuntija – Keskitymme kuntasektoriin, ja tarjoamme poikkeuksellista toimialatuntemusta.
Helppo ja ketterä – Meiltä on helppo ostaa, ja tekeminen on joustavaa ja osallistavaa.
Kuntalaisten asialla – Tiedostamme, että tärkeintä on kuntalaisten arjen helpottaminen, tänään ja tulevaisuudessa.
Tervetuloa Avarastin asiakkaaksi ja kumppaniksi!
Toni Auvinen, Luova yrittäjä
044 245 0818
toni.auvinen@avarasti.fi