Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Puhutaan arjen digitalisaatiosta myös kuntavaaleissa

Kuntavaalit lähestyvät samalla kun vietämme koronakriisin etäyhteiskunnan vuosipäivää. Olemme vuoden ajan tottuneet etätöihin, Team-palavereihin, varanneet aikaa ensin koronatestiin, pian myös rokotusjonon, tilanneet ruokaa ja vaatteita verkkokaupasta sekä pitäneet yhteyttä toisimme videopuheluilla. Olemme seuranneet Wilma- viestejä koulujen tapahtumista, pitäneet etäkoulua ja viestineet opettajille, ettei oma lapsi tänään tule kouluun tai hoitoon nuhaisuuden takia. Suomi on ottanut sen digiloikan yhteiskunnan kaikilla osaalueilla, josta olimme puhuneet kaksikymmentä vuotta. 

Mutta kuntavaaleissa puhumme taas veronkorotuksista, kouluverkosta, lähipalveluista, palveluiden priorisoinnista sekä sotesta. Missä viipyy aktiivinen puhe kuntien sähköisistä palveluista ja tuoreen kokemuksen kerääminen siitä, mitä sähköisiä palveluita ja kanavia kuntalaiset ovat tottuneet käyttämään koronavuoden aikana?   

Kuntavaalikoneet ovat vasta tuloillaan, mutta ennakkotietojen mukaan niissäkään ei nosteta digitalisaatiota esiin. Aivan kuin kunnanvaltuustot ja kuntavaalit olisivat irrallaan muusta yhteiskunnasta! 

Mistä siis pitäisi aloittaa? 

Ehdolla vaaleissa? Hyvä, tässä vinkit sinulle. 

  • Kertaa tai tutustu oman kuntasi sähköisiin palveluihin, mitä palveluita on mahdollista hoitaa sähköisesti, mistä ne löytyvät ja kuinka hyvin itse kuntalaisena tunnet ne?  
  • Tee vastaava kierros naapurikuntien ja kaupunkien sähköisissä palveluissa. Vertaile näitä ratkaisuja keskenään. Mitä eroja näet ja mistä se johtuu? 
  • Kysele kuntalaisilta ovatko he käyttäneet kunnan sähköisiä palveluita ja mitä he toivovat niiltä jatkossa?  
  • Ota selvää, onko kuntastrategia päivitetty ja miten muut kunnan ohjelmat ja tavoitteet tunnistavat digitalisaation.  

Kuntalainen – vaadi päättäjiltä tulevaisuusvisio! 

  • Olet käyttänyt sähköisiä palveluita läpi vuoden, mieti mitä ominaisuuksia etätöihin tulleista ohjelmistoista haluaisit tuoda kunnan palveluihin? Miten kunta voisi tukea ikäihmistä digitaidoissa, entäpä miten kunta ymmärtäisi paremmin nuoria ja saisi heidät kiinni viestinnällisin keinoin?  
  • Katso kunnan ja sairaanhoitopiirin sähköisiä palveluita avoimin mielin, ovatko palvelut helppokäyttöisiä ja miten niiden käytettävyyttä pitäisi edistää?  
  • Oletko ollut etätöissä kesämökillä? Miten mökkikuntasi on järjestänyt sähköisiä palveluita ja pitänyt sinuun yhteyttä? 
  • Tuntuuko sähköisten palveluiden käyttää sinusta tietoturvalliselta, tiedätkö kuka vastaa viranomaispalveluiden tietoturvasta sinun kunnassasi? 
  • Kysy ehdokkailta digitalisaatioon liittyviä kysymyksiä vaikka oman kuntasi puskaradio ryhmässä, mikäli vaalikoneissa ei niitä huomioida.  

Viranhaltija – hyödynnä työyhteisön uudenoppiminen sillä matka on vasta alussa! 

  • Työyhteisönne on tavannut viimeisen vuoden aikana erittäin harvoin fyysisesti, ja jokaisen kunnan työntekijän on pitänyt oppia paljon uutta koronan keskellä. Miten nämä kokemukset ja uuden oppimisen haasteet on järkevintä kerätä nyt talteen ja miten tietoa hyödynnetään? Onko kuntaorganisaation sisäinen osaaminen ja digituki riittävällä tasolla ja jos on, mistä tiedät sen? 
  • Oletko tuskaillut toimimattomien ohjelmistoratkaisujen kanssa läpi vuoden ja valmis helpottamaan arkeasi? Mieti ja kartoita mitä kehitystarpeita eri toimialoilla on ohjelmistojen suhteen. 
  • Ymmärrä että sähköisissä palveluissa kuntalaisen odotusarvon mittari ei ole rakennuslupahakemuksen jättäminen virastoon paperisena, vaan Netflix ja Yle Areena. Sähköisen asioinnin tulee tavoitella yhtä selkeää asiointipolkua kuin mitä kuntalaiset käyttävät muutenkin. 
  • Me kaikki kaipaamme takaisin johonkin normaaliin, mutta tarkemmin ajatellen tuskin turhien ja pitkien kokousten aikaan. Listaa ja mieti ne asiat, jotka ovat sujuneet tehokkaammin ja mukavammin koronan aikana, ja joissa ei ole paluuta vanhaan. 
  • Tiedosta, että digitalisaatioloikan jälkeen ei oteta harppauksia taaksepäin, korkeintaan yksi tai kaksi taka-askelta. Valmistaudu ja ole halukas edistämään kuntaorganisaation sisäistä sekä ulkoista digitalisaatiota, sillä sen toimivuudesta ja tarpeellisuudesta ei enää ole epäselvyyttä. 

Avarastin asiantuntijana toimiva YTM Teemu Launio kuvailee itseään yksityiskohtien ja nippelitiedon pyörittelijäksi ja uusien ideoiden keksijäksi.

Avarasti Oy on suomalainen kuntien ja julkishallinnon ICT- ja digitalisaatiopalveluiden konsulttiyhtiö, kuntien ja kuntalaisten yhteentuoja sekä innostava sparraaja. Haluamme uudistaa ja helpottaa kuntien ja kuntalaisten arkea ja asiointia koronan aikana ja sen jälkeen. 

Tutustu Avarastin palveluihin kirjoituksen aiheeseen liittyen:

Kunta koronan jälkeen -koulutus (puoli päivää)

Kunta koronan jälkeen -koulutus (koko päivä)

Tulevaisuuskoulutus (puoli päivää)

Digitalisaation ajurit kunnissa -koulutus (puoli päivää)

Digitalisaation edistämisen tiekartta

Luottamushenkilökoulutus (4X2h)

Kuntastrategian fasilitointi

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: