Tulevaisuuden tarkastelu on vaikeaa, jopa mahdotonta. Mutta monesti juuri kaikkein vaikeimmat asiat ovat myös kaikkein merkityksellisimpiä. Tulevaisuuden tarkastelua voi rajoittaa sitoutuminen tämän päivän normeihin, lakeihin ja asetuksiin. Suomessa, ja kasvaneessa määrin myös Euroopan unionissa, lähes kaikki on pitkälle ja tarkasti säädeltyä. Tämä voi taata vakaan yhteiskunnan mutta myös rajoittaa ketteryyttä ja muuntautumiskykyä. Lait ja asetukset ovat kuitenkin, ainakin vielä, ihmisten itsensä laatimia ja myös ihmisten muutettavissa.
Ihmisillä on ymmärrystään suurempi mahdollisuus muuttaa ympäristöään – jollei yksilöinä niin ainakin yhteisöinä ja verkostoina. Tämän on perinteisesti ajateltu ilmenevän poliittisena toimintana. Monimutkaistuvassa maailmassa poliittiset puolueet ovat kuitenkin menettäneet omaa aatteellista vaikutusvaltaansa – ne ovat samankaltaistumassa ja etsimässä olemassaolonsa tarkoitusta. Tilalle nousee ilmastonmuutoksen kaltaisia teemoja ja ilmiöitä, jotka yhdistävät ihmisiä poliittisia puolueita konkreettisemmin.
Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin rinnalla myös neljäs sektori vahvistuu ja ottaa suuremman roolin osana suomalaista yhteiskuntaa. Neljännellä sektorilla tarkoitetaan järjestäytymätöntä kansalaisaktivismia verkostoissa ja erilaisilla alustoilla tai fyysisessä ympäristössä. Neljäs sektori on joukkoistamisen avulla haastanut osallistumisen ja sitoutumisen perinteiseen järjestötoimintaan.
Kehityksessä on vääjäämättömiä voimia, joita on parempi tunnistaa ja ymmärtää kuin taistella niitä vastaan. Toisin sanoen energiaa kannattaa käyttää niihin asioihin, joihin oikeasti voi vaikuttaa. Tulevaisuus on myös kompleksinen eli monimutkainen ja monesta toisiinsa vaikuttavasta asiasta muodostuva. Joitakin asioita on hyvä pyrkiä yksinkertaistamaan, jotta ideointi ja luovuus eivät pysähdy ylivoimaisen vaikeuden tunteeseen.
Tulevaisuuden visioinnissa viidentoista vuoden päähän voi käyttää apuna historian tarkastelua viidentoista vuoden taakse. Mikä on muuttunut? Jotkin asiat hyvinkin paljon, jotkin eivät juuri ollenkaan. Vuonna 2020 vuosi 2035 on yhtä lähellä kuin vuosi 2005. Älypuhelin mahdollistaa vuonna 2020 jo lähes kaikille sen, mikä oli viisitoista vuotta sitten vain harvojen ulottuvissa. Vuonna 2005 uusinta uutta olivat juuri avatut YouTube-videopalvelu ja Google Maps -karttapalvelu, jotka molemmat ovat nyt maailman käytetyimpiä palveluja omissa kategorioissaan. Älylaitteiden käyttäjäkokemuksen mullistaneet Applen iPhone ja iPad ovat vielä niitäkin nuorempia keksintöjä. Eikä teknologinen kehitys ole hidastumassa vaan kiihtymässä. Teknologia on yhä pienempää, älykkäämpää, monipuolisempaa ja niin edullista, että tietokoneita ja sensoreita voidaan sijoittaa lähes kaikkeen ja kaikkialle.
Vuonna 2035 digitalisaatio tai digitaalisuus ei tarkoita enää yksittäisiä sovelluksia tai verkkopalveluja. Se tarkoittaa kaikkea sitä, mikä meitä ympäröi. Vuonna 2035 käytännössä jokainen käyttää internettiä päivittäin. Ihmiset kytkeytyvät digitaalisesti toisiinsa, tietoon ja ympäröivään maailmaan. Myös laitteet ja järjestelmät on internetin lisäksi kytketty toisiinsa ja ne kommunikoivat keskenään.
Tietokoneiden ja älylaitteiden verkko tulee yhä tietoisemmaksi itsestään, jolloin inhimillisen ja koneellisen kanssakäymisen rajat alkavat hämärtyä. Viidentoista vuoden päästä voimme käyttää mitä tahansa palvelua tai työkalua missä vain, milloin vain ja millä tahansa laitteella. Teknologioita kannetaan mukana, pidetään päällä ja istutetaan ihmisiin. Ihmisten arkea ovat rannetietokoneet, älykorut ja -asusteet, ihokit ja sirut. Rannekkeet osaavat taustalla toimivien älykkäiden palvelujen myötä kertoa, tarvitaanko ystävää, liikuntaa, ruokaa, vitamiineja, lääkitystä, SOTE-palvelua tai jotain muuta, jonka voi tilata asiansa ääneen sanomalla.
Myös digitaalinen läsnäolo ja vuorovaikutus ovat mahdollisia kaikkialla. Digitalisaatio on ratkaissut monet arkiset haasteet ja parantanut ihmisten elämänlaatua. Digitaalisten palvelujen olemassaolo on muuttunut lähtökohdaksi ja oletukseksi, painopiste on siirtynyt saatavuuskysymyksistä kysyntään vastaamiseen
– – – – –
Tämä tulevaisuussarja sisältää otteita Digitaalinen ja ihmisläheinen kunta 2035 -kirjasta, johon voit tutustua maksutta täällä.
Tulevaisuussarjassa aiemmin julkaistua:
Tulevaisuuden tarkastelu on tärkeää kaikilla tasoilla (tulevaisuussarjan osa 1.)
Teknologisesta vallankumouksesta inhimilliseen vallankumoukseen (tulevaisuussarjan osa 2.)