Tulevaisuuden tarkastelu on tärkeää kaikilla tasoilla, niin yksittäisten henkilöiden, yhteisöjen, organisaatioiden, yhteiskunnan kuin myös koko globaalin maailman näkökulmasta. Tulevaisuuteen kannattaa valmistautua Digitaalinen ja ihmisläheinen kunta 2035 -kirjassakin esiteltäviä tulevaisuustaitoja opettelemalla. Onneksemme ihmisten selviytymis- ja sopeutumiskyky nopeasti muuttuvan maailman ennakoimattomissa ja yllättävissä tilanteissa näyttäisi vahvistuvan. Puhutaan resilienssistä sietää vastoinkäymisiä ja jatkaa lannistumatta. Ihmiset ovat tilanteen niin vaatiessa hyvin kekseliäitä hyödyntämään käytettävissä olevia teknologioita ja korvaamaan perinteisiä toimintatapoja uusilla tavoilla.
Tästä konkreettisena esimerkkinä on ollut vuoden 2020 koronapandemia. Koronan vaikutuksesta yhteiskunnallisessa digitalisaatiossa harpattiin helposti muutama vuosi eteenpäin. Myös kunnissa tehtiin digiloikkia, jotka näkyivät parhaiten opettajien ja oppilaiden etäkoulunkäynnissä sekä kunnan henkilöstön etätyöskentelyssä. Julkisella sektorilla jouduttiin miettimään asiakkaiden palvelemista ilman fyysistä kontaktia, minkä myötä riippuvuus ajasta ja paikasta on jo menettänyt merkitystään. Keskeiseksi on tullut asioinnin helppous ja sujuvuus sekä olemassa olevien tietojen hyödyntäminen asiakkaan eduksi.
Viimeistään koronan herättäminä kunnat huomasivat, että työtä voidaan ja kannattaa tehdä siellä missä ja silloin kun se parhaiten sujuu ja tuottaa tuloksia. Nopeasti havaittiin myös, että työskentely etänä onnistuu lähes kaikilla toimialoilla. Poikkeusaikana kaivattiin joustavuutta, työntekijöiltä vaadittiin lisää vastuuta omasta tekemisestä ja esimiehiltä odotettiin taitoja johtaa ja tukea työskentelyä ilman fyysistä läsnäoloa. Ihmisten sopeutuminen uudenlaisiin työjärjestelyihin oli niin erinomaista, että työnantajat pääsivät pohtimaan, mitä kaikilla toimisto- ja työtiloilla jatkossa tehdään.
Koronan myötä monimuotoinen ja monipaikkainen työ on tullut jäädäkseen, eikä menneeseen ole enää paluuta. Aluekehityksen osalta tämä vähentää jatkossa fyysisen etäisyyden ja keskittyneisyyden merkitystä. Kunnat saavat enemmän mahdollisuuksia kilpailla työpaikkojen sijaan asumisen ja elämisen ympäristöillä. Myös uudenlaisten virtuaalisten verkostojen ja yhteisöjen esiinmarssi on ollut ilmiömäistä.
Vuoden 2020 keväästä opitun perusteella tavoitteeksi tulee asettaa, että jo lähivuosina kaikki mahdolliset kuntapalvelut ovat saatavilla verkon välityksellä ja palveluiden käyttöön tarjotaan tarvittavaa tukea ja neuvontaa. Kuntatalouden kiristyminen ei saa syödä kaikkia niitä hyötyjä ja oppeja, joita digitaalisista ratkaisuista, välineistä ja toimintamalleista koronapandemian aikaan löydettiin.
– – – – –
Tämä tulevaisuussarja sisältää otteita Digitaalinen ja ihmisläheinen kunta 2035 -kirjasta, johon voit tutustua maksutta täällä.
Tulevaisuussarjassa aiemmin julkaistua:
Tulevaisuuden tarkastelu on tärkeää kaikilla tasoilla (tulevaisuussarjan osa 1.)
Teknologisesta vallankumouksesta inhimilliseen vallankumoukseen (tulevaisuussarjan osa 2.)
Miltä tulevaisuus näyttää – mihin se johtaa? (tulevaisuussarjan osa 3.)