Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Kuntien murros – ja kuinka siitä tehdään mahdollisuus

Kuntatalous, digitalisaatio ja vihonviimeisimpänä korona – viimeinen vuosikymmen on ravistellut kuntien hallintoa ja palveluja ennennäkemättömällä tavalla. Toisaalta, pakko on ollut paras muusa; uusien toimintatapojen käyttöönotto ja reagointikyvyn nopeuttaminen, kaksi kunnallisen päätöksenteon klassista riippaa, ovat ottaneet merkittäviä edistysaskeleita, kun varsinaista vaihtoehtoa ei ole ollut.

Iso haaste piilee ajattelutavassa. Kun liian monessa kunnassa edelleen vierastetaan muutoshalukkuutta ja varotaan päätöksenteossa irtiottoja poliittisesta konsensuksesta, myöhästytään monesta junasta. Päättävissä asemissa olevat on herätettävä siihen todellisuuteen, että maailma muuttuu, ja kunnat sen mukana.

”Paras keino sopeutua muutokseen on osallistua siihen aktiivisesti, eturivistä.”

Välttämättömään reagoiminen on käännettävä proaktiiviseksi kehitystyöksi. Kaiken työn on perustuttava kuntalaisten arjen helpottamiseen, niin tämän päivän tilanteissa kuin tulevaisuudessakin. Jotta voi nähdä kauas, on osattava katsoa myös riittävän lähelle – kohti kuntalaista.

Avarastissa rakennetaan kuntien tulevaisuutta ja edistetään kuntalaisten arjen sujumista.”

Ainutlaatuinen asiantuntemuksemme, joustava toimintamallimme ja helpoksi viritetty ostamisen prosessimme mahdollistavat tasokkaat ja kustannustehokkaat ratkaisut sekä mukanaolon kunta-alan uusien ideoiden ja innovaatioiden muotoilussa.

Me autamme kuntia oppimaan pois vanhasta ja tulemaan mukaan luovien, uteliaiden ja oppimiskykyisten voittajien joukkoon!

Avarastin missiona on näkökulman avartaminen niin että uudet mahdollisuudet tiedostetaan ja hyödynnetään mahdollisimman laaja-alaisesti. Näytämme selkeän suunnan ja osoitamme, kuinka ajattelutavan vaihtaminen saa ymmärtämään asiat uudella tavalla. Lunastamme rohkean lupauksemme kuntien tulevaisuusvoimasta kyvyillämme ja näytöillämme, jotka todella saavat muutosta aikaan!

Tervetuloa Avarastin asiakkaaksi ja kumppaniksi!

Toni Auvinen, Luova yrittäjä
044 245 0818
toni.auvinen@avarasti.fi

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: